Reissun päällä

Pyydastressiä

2011-03-15T13:39:00.000-07:00

Viime päivät ovat olleet enemmän mielikuvia keväisestä keskieurooppalaisesta kaupungista, jossa ihmiset ovat heittäneet talvitakit vintille, ruoho alkanut vihertää ja kevään ensimmäiset kukat työntäneet versonsa maan pinnalle. Tällaista siis laaksossa. Sen sijaan ylhäällä vuorilla puhaltaa hyytävä Föhn-tuuli. Toisin sanoen aamulla mäkeen lähtiessä pitäisi pukea lämpimät vaatteet aluskerrastoineen, mutta autolle takaisin tultaessa olisi parempi, jos päällä olisi vain shortsit ja t-paita.

Matka alkaa häämöttää loppuaan, mutta ennen lähtöä sääherrat ovat suoneet meille vielä yhden kunnon lumisateen. Sääennusteet lupailevat alueelle 30-50 sentin uutta lumikerrosta. Toivottavasti ennusteet pitäisivät kutinsa edes tämän kerran. Talvihan on ollut täällä vähälumisin miesmuistiin. Liekö ilmastonmuutos vai onko se lumi satanut vain jonnekin muualle? Auringonpaistetta on riittänyt yltä kyllin eikä lämpötila ilmeisesti ole hirveästi poikennut normaalista. Vain lumisateet ovat kiertäneet Alpit kaukaa. Sehän hiihtelijää harmittaa, mutta olosuhteisiin nähden ollaan saatu upeata laskua vähintäänkin riittävästi. Etenkin, kun vapaalaskijoita on lukumääräisesti harvassa. Hyvä meille.

Tässä on alkanut miettiä, kuinka etuoikeutetussa asemassa ollaan. On voitu toteuttaa parin kuukauden reissu ilman paineita työnteosta tai opiskelusta. Toisaalta ei sitä suorilta jaloilta tänne voitu ponnistaa. Kyllä rahaa piti kerätä töitä tekemällä enemmän kuin normaali eläminen kotona vaatisi. Toisaalta jokainen tekee itse omat valintansa, mutta toisaalta työtilanne on sellainen, joka mahdollistaa ekstratöiden tekemisen vapaa-ajalla. Sanotaan niin, että nämä viikot ovat olleet jokaisen ylimääräisen työtunnin arvoisia. Joka aamu mäkeen on lähdetty suupielet hymyssä - säästä riippumatta. Kutkuttava, kihelmöivä tunne, että mitäköhän kaikkea hienoa sitä tänään näkee ja pääsee laskemaan. Eikö elämässä pidäkin tehdä sitä, mistä tykkää?

2011-03-11T11:15:00.000-08:00

Kevät alkaa hiljalleen näyttää kynsiään. Aurinko lämmittää kaikella voimallaan. Tuulettomassa paikassa korkealla vuoristossakin voi hyvässä lykyssä ottaa aurinkoa ilman paitaa. Kirkkaus on uskomaton. Ilman aurinkolaseja polttaa herkästi silmänsä ja jos lasit jäivät kämpille, ne muistaa varmasti pakata seuraavaa päivää varten silmien kirvellessä illalla. Aurinkorasvakin on osoittautunut käteväksi välineeksi meille härmäläisille.

Millainen on paikallinen laskettelukulttuuri? Suurin osa tavallisista lanaajista luottavat rinteiden tuomaan vauhdin hurmaan. Kuten aiemmassa kirjoituksessani huomauttelin osan laskutaitojen puutteesta, heille en takamaastopassia leimaisi. Näin ollen meille riittää enemmän skinnattavaa, tutkimusmatkailua, vaeltelua sukset jalassa. Hissijonossa leveät suksemme herättävät eräänlaista kunnioitusta ja ihmetystä; "mihin tuollaisia suksia tarvitsee?" Selitettyämme ihmiset nauravat hyväntahtoisesti ja suuntaavat yläasemalta rinneravintolaan nauttimaan auringon paisteesta ja perisaksalaisesta diskojytkeestä. Meitä se ei häiritse, koska suuntamme omille teillemme rauhaan. Hoidettujen rinteiden ulkopuolella avautuu rauhallinen maalaismaisema lumen alla pilkottavine peltoineen, jylhine vuorenseinämineen, kuruineen ja rauhakseltaan solisivine puroineen. Mieli lepää, kun saa omassa rauhassa nauttia eväät, jotka tulevat kyllä tarpeeseen, kun tarpoo suksien kanssa mäkiä ylösalas. Toisaalta noilla reiteillä törmää myös toiseen paikalliseen ääripäähän - ultimatevuoristohiihtäjiin. He ovat laji, joka vaeltelee mieluiten yksin, ilman kunnollisia lumiturvallisuusvarusteita ja mahdollisimman kevyin varustein. Juuri se, mitä emme itse tekisi. Täältäpäin puuttuu myös suuri osa niistä vapaalaskijoista, jotka pienellä vaivalla saavuttavat hissiasemien yläpuolelta itselleen hienoja maisemia ja rauhaa. Nämä laskijat näyttävät suuntaavan enemmän tunnettuihin keskuksiin samanhenkisten enempimääräiseen seuraan. Tämä tekeekin olomme täällä varsin leppoisaksi, kun lumisateen jälkeen ei tarvitse olla hissiasemilla jonottelemassa ensimmäistä hissiä kaksi tuntia ennen avaamisajankohtaa. Eikä tarvitse juosta munaravia ylös vuorelle ja unohtaa kaikki niitä turvallisuusseikkoja, joiden pitäisi olla taottu selkäytimeen.

Ups and downs

2011-03-07T11:35:00.000-08:00

Eihän se Kühtain reissu mennyt ihan putkeen. Aamu alkoi hyvässä säässä auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Moottorimarssi kesti puolisen toista tuntia. Innsbruckista matkaa kertyi 35 kilometriä ja vertikaalinousua 1400 metriä. Nousua ei tosin juurikaan huomannut, kun serpentiiniä ei ollut lainkaan. Tasaista nousua koko matka.
Kühtain kylä sijaitsee reilun 2000 metrin korkeudella. Autosta noustessa kylmä viima viilsi kasvoja, mutta oikealla pukeutumisella ei ongelmiin törmätty. Aluksi laskettiin eri rinteitä ja tutustuttiin alueeseen. Pian löytyikin pieni mukava metsikkö, jota alettiin laskea innokkaammin. Ensimmäisen filmausrundin lopuksi Tine laski mäen alas ja kaatui tasaisella alustalla hirvittävin seurauksin. Peukalo jäi sauvan alle. Lähdettiin kävelemään takaisin hissin ala-asemalle, mutta turvotus ja kipu saivat meidät epäilemään peukalon murtuneen. Noh, Timon kanssa jatkettiin vielä pari laskua, kun Tine lähti etsimään kylästä lääkäriä. Tunnin kuluttua tuli soitto; peukalo oli murtunut kolmesta eri kohdasta, mikä tarkoitti laskukamojen pakkaamista ja ajoa takaisin Mayrhofeniin lisätutkimuksiin. Oli selvää, ettei laskeminen enää kipsatulla peukalolla onnistu, joten jäätiin vain odottelemaan, milloin on Tinen aika pakata kamat ja palata Suomeen.

Kaikesta huolimatta laskemista on jatkettu samalla intensiteetillä muin voimin ilman Tineä. Onhan se todennäköistä, että jos kolme kaverusta ovat lähes seitsemän viikkoa laskemassa, jotain haavereita tapahtuu.

Perjantaina tehtiin päiväretki Rastkogel-vuorelle (2762 m). Huikaisevien näkymien siivittämänä laskettiin alemmas Alppipelloille. Sieltä jatkettiin skinnailemalla peltojen poikki Möslin kylään, josta otettiin bussi takaisin hiihtokeskukseen. Aurinko kunnioitti taas läsnäolollaan, ja lämmintä riitti. Tauolla sai jopa otettua rusketusta ilman paitaa. Eilen tehtiin retki Zillertal Arenalla sijaitsevalla Köningsleitenille (2316 m). Alun pehmeä rinne muuttui alempana auringon paisteen ja yöpakkasen vaikutuksista kovaksi korppukentäksi, jonka laskeminen vaati jerkkua koko alavartalosta. Laakson pohjalla ylitettiin pieni, soliseva joki leveää tukkia pitkin, jonka jälkeen matka jatkui taas suksilla skineillä hiihtäen. Paluureitti kulki jälleen peltojen poikki vaellusteitä laskien - tosin, kun etelärinteellä oltiin, lumi oli sulanut kokonaan monesta kohtaa, mikä tarkoitti välillä suksien poisottamista ja kävelyä. Alas päästiin kuitenkin ilman hankaluuksia. Kellokin läheni hissien sulkemisaikaa, ja piti pitää haipakkaa, jotta ehdittiin autolle ennen kuin hissit lopettivat pyörimästä. Aika meni sen verran tiukille, että piti käyttää hieman saksan kielen taitoja, jotta saatiin hissimieheltä anottua vielä yksi viimeinen hissinousu. Säästyipähän ainakin taksirahat.

Tänään löydettiin tutusta Zillertalin bowlista yltäkyllin hyvää laskettavaa. Paikka on hieno siinä mielessä, että hissillä pääsee ylös, jonka jälkeen lasketaan alas. Bowlin pohjalla skinit suksien pohjaan ja vartin kiipeäminen takaisin hissin ala-asemalle ja taas ylös. Pohjoiseen viettävä rinne ja korkeus noin 2000 metrissä tarkoittaa sitä, että lumi pysyy pitkään pehmeänä. Plussana on vielä metsäisyys, mikä vähentää lumivyöryvaaraa olennaisesti. Paikka sijaitsee myös isompien vuorten suojassa, joten tuulestakaan ei tarvitse kärsiä. Kuvapäivitystä on tarjolla ainakin facebookissa. Kotimme netin hitauden takia kuvien lataaminen blogiin vie niin paljon aikaa, että nähtäväksi jää, paljonko kuvia tänne saadaan. Ainakin omalta koneeltani sitten reissun jälkeen.

2011-03-01T13:10:00.000-08:00

Viime päivinä on jouduttu laajentamaan tutkimusreviiriä, jotta löydettäisiin uusia koskemattomia mäkiä. Eilen oltiin jälleen Hochfügenissä, josta löytyi laskettavaa pienillä haikeilla. Hienojen laskujen lisäksi hieman hämminkiä aiheutti Stuban pannut, jonka seurauksena etsittiinkin lumen seasta toista suksea melkein tunti. Lopulta kaikeksi onneksi suksi löytyi eikä tarvinnut kävellä vuorelta alas.

Tämän päivän ajatuksena oli käydä tutustumassa uuteen keskukseen Eggalmiin, joka sijaitsee Hintertuxin ja Penkenin välissä. Uskottiin, ettei sieltä mitään ihmeempää laskettavaa löytyisi, mutta toisin kävi. Ylös vieneen ankkurihissin yläasemalta lähti loiva harjanne, jota kiivettiin ylös asti. Sieltä avautui pohjoispuolelle upea koskematon kenttä, josta löytyi laskettavaa vaikka kuinka paljon. Kentän alapäässä sijaitsi tosin tiheä pusikko, jonka siimeksessä vietettiin paljon aikaa yrittäen ulospääsyä. Pohjalla huomattiin lumikissalla tampattu vaellusreitti, jota pitkin oli helppo lojotella takaisin rinteeseen. Päivän oli alun perin tarkoituksena pysyä lyhyenä, kun illalla oli suunnitelmissa mennä vielä kiipeilemään, mutta laskeminen vei voiton, ja rinteiltä lähdettiin vasta lähempänä sulkemisaikaa. Tosin Tine urheana soturina lähti vielä juosten kylään hakemaan ylävartalolle kovuutta boulder-seinällä.

Päivät sujuvat uskomattoman nopeasti. Vaikka herätys on aamuisin jo noin seitsemän aikaan ja kuvittelee päivän olevan pitkä, aika ei millään tunnu riittävän kaikkeen. Kämpille saavutaan hieman riippuen neljän ja kuuden välissä - riippuen siitä pitääkö käydä viemässä sukset paikattavaksi tai kaupassa. Tai sitten keksitään vielä jotain muuta välissä. Kun ruoka on syöty, kello lähenee useammin yhdeksää. Tällöin on hyvää aikaa tarkistaa muuta maailman menoa netin kautta. Sitten onkin aika mennä nukkumaan.

Huomenna lähdetään tarkastamaan Kühtain hiihtokeskus, jossa kuulemma pitäisi olla hyvää laskua. Odotellaan, mitä huominen tuo tullessaan.

Syvää lunta ja kiviä

2011-02-24T03:51:00.000-08:00

Eilinen päivä kului Hochfügenissä ja Hochzillertalin alueella. Aurinkoinen päivä alkoi hienosti, sillä heti ensimmäisen hissinousun jälkeen oli mahdollista laskea koskemattomia rinteen vierustoja turvallisesti. Mahdolliset unihiekat karisivat silmän räpäyksessä, kun puuterilumi pöllysi naamalle. Syvyyttäkin riitti reiden puoliväliin asti. Temmellettiin koko aamupäivä helppoja linjoja pitkin ja jokaisella kierroksella pystyi piirtämään omat suksen jäljet lumeen. Päivän edetessä siirryttiin Hochfügenin kuuluisille metsäapajille, jotka olivat saaneet myös osuutensa viime päivien lumisateista. Mukavaa laskettavaa oli joka puolella. Koska ahneus kasvoi laskujen myötä, taukojen pitäminen jäi vähemmälle, mikä tarkoitti päivän päätteeksi hapottavia reisiä ja pohkeita. Eipä ukoista tainnut kuivaa paikkaa löytyä, kun vaatteet olivat yltä päältä lumessa. Takaisin tultaessa mietittiin hississä, että viimeisten kolmen päivän aikana oltiin laskettu yhteensä yli 20 tuntia. Tänään vietetään ansaittua välipäivää ja tarkoituksena vielä lähteä paikalliseen kylpylään kokeilemaan suomalaista saunaa ja liottelemaan rasittuneita lihaksia. Huomenna sitten taas jaksaa!

Hochfügen muodostaa Hochzillertalin kanssa kolmannen suuren hiihtokeskusalueen Zillertalissa. Muut suuret keskukset ovat Penken sekä Zillertal Arena. Laakson eteläpäässä on vielä Hintertux, jonka korkeimmat pelipaikat nousevat noin 3400 metrin korkeuteen. Hyvää täällä on se, että kaikki keskukset sijaitsevat toisistaan vartin ajomatkan päässä. Näin ollen paikkaa voi hyvinkin vaihtaa päivittäin eikä kyllästymistä pääse tapahtumaan. Skibussijärjestelmä toimii laaksossa hyvin, mutta oma auto helpottaa kuitenkin liikkumista paljon. Lisäksi yhteiset hissiliput kaikkiin laakson keskuksiin mahdollistaa paikan vaihtamisen helposti, kun ei tarvitse joka paikkaan ostaa lippua erikseen.

Pyydaa!

2011-02-22T13:11:00.000-08:00

Tänään räjähti! Toissailtana alkanut lumisade jatkui edelleen ja mahdollisti pehmeiden puuterilinjojen laskemista. Oltiin koko päivä Zillertal Arenan metsissä laskemassa pehmeitä linjoja. Ihan waist deepiä puuteria ei vielä saatu, mutta lähellä oltiin jo reiteen ulottuvan lumen seassa. Toki valo-olosuhteet toivat oman mausteensa keitokseen, kun välillä keli aukesi vähän ja välillä taasen ei nähnyt edes parin metrin päässä seisovaa kaveria. Uudet reissutulokkaat saivat heti maistaa itävaltalaisen lumisateen tuntua pehmeissä keleissä. Toki paikoin vanhat kovat pohjat aiheuttivat ylimääräistä rasitusta reisiin, mutta päivän anti oli loistava. Alun perin päivä oli tarkoitus pitää lyhyempänä jo useamman peräkkäisen laskupäivän jälkeen, mutta jokaisen laskun jälkeen kaikki olivat "yksi lasku vielä". Ala-asemalle laskeuduttaessa pitkän päivän jälkeen reisissä tuntui, mutta kyllä sitä vielä jaksaa, kun tietää, että huomenna on jälleen uusi puuteripäivä. Sitä tuskin yhtään estää se, että koko päivän on edelleen dumpannut lunta. Huomenna päästään jälleen piirtämään omat suksenjäljet metsien siimekseen.

Tirolin puuteria metsästämässä

2011-02-20T13:16:00.000-08:00

Lähdettiin reissuun kolmen lääkistaistelijan voimin. Messissä olivat itseni lisäksi Tine ja Timo. Menomatka oli pitkä ja kivinen. Startattiin auto Tukholmasta puoli kymmenen maissa ja otettiin suunta Helsingborgiin. Ajomatka Ruotsin läpi sujui hyvässä säässä eikä teissäkään ollut vikaa - vajaasta 600 kilometristä sujuteltiin moottoriteitä yli 500 kilometriä. Tiukalla sotilaallisella aikataulukurilla saavutettiin ensimmäinen lauttaosuus ajoissa. Matka jatkui Tanskan läpi tälle maalle sopivassa ilmassa - vettä tuli koko läpiajomatkan solkenaan. Myös pimeys ja eteläeurooppalainen ajotyyli hankaloittivat ajoa. Tanskan lautalle tultaessa auto jälleen suoraan laivaan, joka lähti liikkeelle saman tien. Taidettiin olla ainoa henkilöautomallinen ajoneuvo. Yötä myöten ylitettiin Saksanmaa. Otettiin kahden tunnin tirsat eteläsaksalaisen bensa-aseman pihalla, autossa tietenkin. Kyllä pieneen Golfiinkiin mahtuu hyvin nukkumaan kolme raavasta miestä kamoineen kahden kuukauden reissua varten. Seuraavana päivänä saavuttiin perille Zillertaliin hieman ennen puolta päivää 26 pitkän tunnin jälkeen.

Kaksi viikkoa on nyt kulunut. Tänään saatiin ensimmäinen lumisade, joka oli ylipäänsä alueella ensimmäinen tammikuun loppupuolen jälkeen. Johan sitä oli jo odotetukin. Puuteristressi laukesi tänään ainakin hetkeksi. Vaikka pohjat olivat kovat kirkkaan auringon paisteen ja jäisten öisten jälkeen, pehmeiden käännösten saaminen kahden viikon odotuksen jälkeen nostivat hymyn kaikkien laskijoiden huulille. Mitään parasta laskua ei tänään tarjottu, mutta olihan tämäkin jo parempi kuin ei mitään.

Aiemmat kaksi viikkoa ovat kuluneet rinteitä laskien. Samalla on tutkiskeltu hyviä puuteripaikkoja. Aamuisin meinaa tulla kiire hissien ala-asemalle ennen laskijaryntäystä, joka aiheuttaa harmaita hiuksia kaikkien ihmisten tunkiessa samaan aikaan samaan paikkaan. Klaustrofoobikolle kova paikka. Paikallisella jonotustyylillä eli kyynärpäät edellä täyttäen jokaisen tyhjän tilan selviää "jonottamisesta" suhteellisen nopeasti. Jonoa alkaa kertyä jo hissien auetessa puoli yhdeksän aikaan.

Pandarajojen kehitysprosessi alkoi hyvin auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta lähes koko ensimmäisen viikon. Alkupäivinä saattoi jopa evästauolla paistatella hangella ilman paitaa. Kirkkaus toi toki mukanaan sen, että rinteet pehmenivät nopeasti päivän edetessä. Viimeinen lasku hissiasemalle ennen laaksoon laskeutumista tarkoittikin varovaisia käännöksiä kaikkien tuhansien laskuturistien lanattua rinteisiin puolen metrin kokoisia lumikinoksia. Tämä tarkoittikin useille laskijoille kaatumisia ja varmastikin murtumia - pahimmassa tapauksessa helikopteripelastusta suoraan rinteestä sairaalaan. Helikopterin roottorien pörräys pään yläpuolella ei olekaan mikään harvinainen ääni näillä leveysasteilla. Isoimman ongelman tässä asiassa muodostavat lähes laskutaidottomat lanaajat, jotka laskevat itselleen liian haastavia rinteitä. Useimmin kyseiset henkilöt ovat kotoisin hieman vuorettomimmista Euroopan maista nimiä mainitsematta. Tanskalaiset, hollantilaiset, britit - joita muuten täällä riittää. Ups. Noh, stiplu tuli jo.

Lähipäivinä on tarkoitus nauttia tuoreesta lumesta mahdollisimman paljon. Kannattaa vain tietää, missä kannattaa laskea - ja välttää suurimpia turistilaumoja. Lumisadetta on luvattu lisää loppuviikolle, mikä tietää toivon mukaan lisää riemunhuudahduksia metsiköissä tai rinteillä. Auringonkin on lupailtu vilahtelevan paikka paikoin, mikä tarkoittaa enemmän valokuvausta ja parempaa näkyvyyttä ja valoa. Nyt lopettelen reissulla tutuksi tulleen Scooterin erään haastattelun sanoin, checkii!

Ho Chi Minh City

2010-01-05T05:31:00.000-08:00

Eilen jai taakse Hoi Anin lempea merituuli, kun siirryimme suurkaupungin taukoamattomaan skootterin parinaan. Saavuimme lentaen Da Nangista, koska lentolipun hinta oli lahes sama junalipun kanssa. Oli mukavaa, ettei tarvinnut istua koko paivaa junassa. Junamatka olisi kestanyt 18 tuntia. Ho Chi Minhin lentoasema sijaitsee lahes kaupungin ytimessa - lentokoneen laskeutuessa pera lahes viisti lahimpien talojen kattoja. Ei voi kuin saalia kyseisissa taloissa asuvia ihmisia - mika lentomelu? Illalla asetuimme hotelliimme, jota ei voi pahalla tahdollakaan moittia. Upean laadukasta majoitusta taalla saa 14 eurolla. Kuvia tulee perasta...

Aamu aloitettiin kulttuuriplajayksella: ensin tutustuttiin Reunification Palaceen, joka toimii nykyaankin toimivana hallintorakennuksena. Palatsi kasittaa erilaisia upeasti sisustettuja kokous- ja presidintillisia vastaanottotiloja. Historiasta sen verran, etta huhtikuussa 1975 panssarivaunut tunkeutuivat palatsin porttien lapi, kun Vietkong otti vallan maassa. Rakennuksen kellaritiloissa esiteltiin Vietnamin sodan aikaisia karttoja ja muuta kommunikaatiovalineistoa, joista osa oli tuttuja Suomen armeijasta viela nykypaivanakin. Taytyy myontaa, etta tiettya neuvostohenkisyytta rakennuksesta huokui. Seuraavaksi talsimme muutaman korttelin paahan Vietnamin sotaa kasittelevaan museoon. Museoon oli koottu sodasta kertovia valokuvia ja kaytettyja aseita. Kuvat koskettivat lahinna siviilivaestoon kohdistuneita julmuuksia. Pelkan museon perusteella sodasta jaisi yksipuolinen kuva, silla vahvasti propagandavalitteinen viesti nayttelysta paistoi. Vietnam kuvattiin yhtenaisena kansana, joka karsi Yhdysvaltojen silmittomasta sorrosta seka vakivallasta. Onhan toki myonnettava, ettei Yhdysvallat oikein sodassa toiminut, mutta harvemmin silti nykypaivana nain vahvasti varitettya propagandaa nakee.

Iltapaivan vietimme kaupungin katuja vaellellen. Pistaydyimme syomassa Bill Clintoninkin vierailemassa lounasravintolassa, jossa kieltamatta ruoka oli hinta-laatusuhteeltaan loistavaa. Auringon painuessa mailleen nautimme hetkesta Caravelle-hotellin kattoterassilla, jonka jalkeen suuntasimmekin suoraan paivalliselle. Ravintola oli siita erikoinen, etta henkilokunta koostui vaeston huono-osaisimmista (katulapsista), jotka oli koulutettu ravintolatehtavia varten. Koulutuksen jalkeen heilla on mahdollisuus ansaita elantonsa ravintoalan ammattilaisina missa vain haluavat.

Huomenna lahto lentokentalle kello 6.00. Saapuminen Balin saarelle klo 18.35. Odotetaan innolla! :)

/Kapo, Suvi ja Ile

Hoi An osa 2

2010-01-01T06:08:00.000-08:00

Terve!
Matka jatkuu Hoi Anissa lampimana ja aurinkoisena eli rantaelama on tullut tutuksi. Kaytiin eilen My Sonin temppeliraunioilla, jotka ovat paikallisen Champa-heimon kukoistuksen jaanteet. Champat hallitsivat tata osaa Vietnamista 400- luvulta aina 1600-luvun lopulle, jolloin khmerit ottivat alueella vallan. My Sonia on verrattu Cambodzhan Angkor Watiin, mutta ei tama ihan siihen verrattavissa kylla ollut, vaikka Angkor Watia en livena olekaan nahnyt.

Harmaa puku on nyt teetatyksessa ja huomenna on sovitus varattuna. Tarkoituksena on viela kayda ennen 4. paivan siirtymista Saigoniin Cham Islandilla, joka on suurehko saari merella Hoi Anin edustalla. Pitaisi kuulemma olla hienot ja hiljaiset rannat seka mahdollisuus kohtuullisen hyvaan snorklaukseen. Ja lisaksi tietysti auringonpaisteesta nauttiminen on erittain suotavaa.

Hoi An on osoittautunut erittain mukavaksi matkakohteeksi; taalla on halpaa, turvallista seka paljon tekemista. Se tosin myos tarkoittaa suurehkoja turistimaaria, vaikka nyt ei varsinainen high-season olekaan. Eron turistimassojen maarassa huomaa selvasti esimerkiksi Cat Baahan verrattuna. Kaupunki on taynna pienehkoja hotelleja, ja raataliliikkeita loytyy jokaisesta kadunkulmasta. Vanha kaupunki on idyllinen - varsinkin illalla, kun kauppojen edustalla roikkuvat monilla vareilla varjostetut lamput syttyvat. Erittain tunnelmallista. Ihmisten paljoudesta huolimatta taalla on jollain tavalla rauhallista.

Nailla mennaan, toivotaan sinne Suomeen hyvaa talven jatkumista - toivottavasti viela silloinkin, kun tullaan takaisin.

/KSI

Hoi An

2009-12-30T02:29:00.000-08:00

Tanaan paastiin perille Keski-Vietnamissa sijaitsevaan Hoi Aniin. Lahdettiin eilen Cat Balta iltapaivalla kolmen aikaan. Bussi- ja venematkat sujuivat menomatkaan verrattuna kivuttomammin; olihan nyt takana jo riittavat younet. Paluumatkalla ajoimme Haiphongin miljoonakaupungin lapi samaan aikaan, kun tyoaika loppui. Keskustan skootteriliikenteen maaraa ei voi sanoin kuvailla, vaan se on kylla nahtava itse. Mannerheimintien "iltapaivaruuhka" on viela aika pienta. Ikava kylla ei oikein kunnon kuvaakaan kyseisesta tapahtumasta saatu, mutta ehka viela Ho Chi Minhissa tarppaa. Bussi taiteili kaupungin keskustan kaduilla samaan aikaan, kun muutaman kymmenen sentin paassa bussin vieressa kadulla myytiin tavaraa salaatista ankkoihin ja ihmerihkamaan saakka. Ja ankkoja tosiaan pidettiin suljetuissa koysista punotuissa koreissa.

Hanoihin paastiin illalla seitseman aikaan. Bussi- ja juna-aseman valilla oli useita kilometreja, joten paatettiin ottaa taksi. Iloisesti hymyilevat vietnamilaiset viittiloivat meita tulemaan juuri omaan taksiinsa. Epailyt alkoivat heti kyydin alettua: taksamittari raksutti ainakin kolme kertaa kiivaammin kuin kahta paivaa aiemmin sama matka toiseen suuntaan. Lopulta perille paastyamme hinnaksi tuli 150 000 VND (eli n. 6 euroa), kun saman matkan hinta oli ollut aiemmin n. 30 000 VND. Kuskihan ei todellakaan puhunut englantia (bussiasemalla varmasti valittiin meille englantia puhumaton kuski taman takia) ja yritti selittaa, etta matka olisi muka ollut pidempi kuin toiseen suuntaan. Oltiin kuitenkin skarppeja ja vaiteltiin hetki hinnasta. Lopulta loimme kuskin kouraan 70 000 VND ja menimme hampurilaiselle. Tallaista ukotusta tapahtuu yleisestikin, mutta pitaa vain yrittaa olla hereilla. Tossakin tapauksessa olisi voinut heti aluksi sanoa kuskille, etta seis ja etta me vaihdamme nyt taksia. Sinansahan euromaaraisesti summat ovat pienia, mutta 150 000 Vietnamin dongilla saa taalla oikeasti paljon!

Noh, juna-asemalla odoteltiin pari tuntia junan lahtoa. Odotustilassa paikallinen vietnamilaisperhe soi jonkin sortin siemenia, ja he syljeskivat ja heittivat kaikki siemenroskansa suoraan lattialle. Sain kannykkakameralla kuvan kyseisesta tapahtumasta. Kovasti kummastutti paikallinen kulttuuri, joka yleisesti on hmm... liberaalinen roskaamisen suhteen. Matkaoppaassakin tama asia oli huomattu. Mutta ilmeisesti paikallisille ihmisille silla ei nayttanyt olevan valia; kaikkihan heittavat roskat lattialle. Siivoojat ovat erikseen....
Junan makuuvaunu ei ehka ihan tayttanyt odotuksia: hard-sleeper-lippu tarkoitti kahden sentin paksuista takkia kovan puulaverin paalla seka ohutta tyynya ja peittoa. Hieman oli kova nukkua yo kyljellaan, kun lonkat kolisivat puulaveria vasten. Vissiin vaunun lattialla oli jonkunlainen torakkakin nahty. :)

Mutta nyt ollaan Hoi Anissa, jonka vanha kaupunki on Unescon suojelukohde. Siihen tutustutaan enemman huomenna. Lisaksi taalla on hirvea maara raataleita, joilla voi teettaa halvalla mittojen mukaisen (ilta)puvun jos toisenkin. Lisaa sitten, kunhan nahdaan enemman.

/Kapo, Suvi ja Ilkka

Cat Ba

2009-12-28T03:57:00.000-08:00

Xin chao!

Taalla mennaan Cat Ba:n saarella. Eilen tultiin pitkan bussi-venematkan paatteeksi. Ja niin, pohjallahan oli jo kevyt 30 tunnin lentelyrupeama ympariinsa: Hki-Istanbul-Hong Kong-Bangkok-Hanoi... Repikaa siita huumoria, kun siihen viela lisataan kahden vuorokauden aikana nukutut ruhtinaalliset kolme tuntia? Yo vietettiin Bangkokin lentokentalla ristikkolehtea rustaten. Uni ei oikein ottanut silmaan kylmalla ja muhkuraisella metallipenkilla maatessa.
Kaikille on taalla hymy palannut huulille hyvien younien ja ruokarytmin palattua suunnilleen normaaliin. Ruoka on muuten aika ensiluokkaista, ja tan paivan lounas maksoi yhteensa kolmelta henkilolta juomineen 5 euroa! Tehtiin tanaan melontaretki Lan Ha Bayn saaria kierrellen. Saa oli pilvinen, aurinko pilkahteli pilvien takaa muutamaan otteeseen, mutta silti nena punottaa. Huomenna jatketaan iltapaivalla matkaa Hanoihin ja sielta yojunalla Hoi Aniin.

Hanoissa kaytiin pikaisesti tullessa; kuinka alhainen elintaso taalla loppujen lopuksi on ja miten epatasaisesti se on jakautunut. Mutta ihmiset sopeutuvat ja tottuvat ymparistoonsa: siita kertoo paljon liikenne, jonka tyyliin kuuluu vaaralla kaistalla ajo vaaraan suuntaan, aanimerkin epasuomalainen kaytto ja liikennevalojen puute. Lisaksi on huomattava, etta ajotielle sopivat niin autot, skootterit, pyorat kuin ihmisetkin sikin sokin. Tasta huolimatta liikenne on uskomattoman sujuvaa. Itse en kylla olisi autolla lahtenyt teille sompailemaan - panssarivaunulla ehka. Jatketaanhan matkaa ja palataan!

terveisin
Kapo, Suvi, Ilkka aka KSI

PS. Turkish Airlines pesi Finnairin 5-0!

Uutta matkaa pukkaa!

2009-12-24T14:49:00.000-08:00

Huomenna startataan matka itään. Helsinki-Istanbul-Hong Kong-Bangkok-Hanoi. Ja siitä alkaa Vietnamin kiertomatka. Bloggaillaan matkan varrella sen verran, mitä ehtii tai pääsee koneelle.

Uupunut - mutta onnellinen!

2008-01-12T17:25:00.000-08:00

Palataan ajassa heti vuorokausi taaksepain. Suvi sai torstai-iltana kuningasidean nahdessaan pyorailijan. Niinpa perjantaiaamuna marssittiin kukon laulun aikaan pyoravuokraamoon ja otettiin pakaroiden alle kaksi rengasta ja huristeltiin ympari Miami ja South Beachia. Ajettiin rantaa pitkin pohjoiseen ja tultiin saarien toista puolta takaisin. Matkalla ylitettiin monia kanavia, joiden varrella lipui uskomattomia huvijahteja (Teemu Selanteen telakalle mennyt paatti oli soutuvene verrattuna naihin!). Eihan siina. Viela uskomattomammaksi meni, kun naimme Alton Roadin "talot". Huhhuh. Entas ne talojen eteen parkkeeratut autot? Pihalta loytyi tehoa varmaan tuhannen hevosvoiman verran, kun isalla leikkiautona oli Ferrari ja perheen viikonloppumatkaa varten amerikkalaiseen tyyliin maastoauto kokoa XXXXL. Vai kelpaisiko saaren keskella oleva yksityinen golf-kentta? Olipa joku paatynyt rakennuttamaan itselleen linnankin joltain 1500-luvulta (porttina oli kaksi ristikkain olevaa miekkaa?!). Pihat olivat millilleen siisteja: ruoho ja puut leikattu, laatoitus puhdistettu. Mikaan ei rempsottanut mihinkaan suuntaan. Eipa muuten reilun viiden kilometrin aikana tavattu yhtaan jalankulkijaa - saati pyorailijaa. Paadyttiin varmaan sataan valvontakameraa, ja ottipa joku meista naurahtaen kuvankin risteyksessa.:D

Paiva paattyi upeaan illalliseen idyllisella kavelykadulla sijaitsevaan italialaiseen ravintolaan. Syotiinpa ehka elamamme parasta pastaa. Ja Suvikin sai maistaa OIKEAA juustokakkua (tehty Ricotta-juustosta (Kapo: MIKA?!))

Tanaan kerasimme viimeiset voimiemme rippeet ja lahdimme ostoksille Sawgrass Millsiin. Bussi starttasi hotellin edesta kello 9.00 ja takaisin tultiin 19.00. Ostoksia tehtiin lahes kahdeksan tuntia. Jatetaan jokaisen mielikuvituksen varaan, minkalaisten kantamusten kanssa sielta tultiin pois.

Huomenna enaa huoneen luovutus ja viimeiset kappailyt Miami Beachilla ja sitten otetaankin suunta lentokentalle ja sinne "kylmaan ja lumiseen" Suomeen. Joten bloggaaja(t) vaikenee naihin sanoihin: Pura vida!

PS. Kuvia napsittu melkein 500 kipaletta...

Welcome to Miami!

2008-01-10T18:56:00.000-08:00

Dodiin! Miami Beach on yhta valomerta, vieri vieressa seisovia palmuja, kiiltelevia autoja ja heinoja rantabulevardeja. Maiseman vaihdos on ollut aika painvastainen hieman rempallaan olevien peltikattotalojen jalkeen. Hostellimme sijaitsee aivan rannan tuntumassa keskustan ytimessa. Ollaan Miami Beachilla - ei varsinaisessa Miamin downtownissa, joka sijaitsee mantereen puolella. Illallinen oli tuttuun amerikkalaiseen tapaan reilu - itse jaksoin juuri ja juuri ja Suville tuotiin doggy baggy, ettei tarvitse menna nalkaisena nukkumaan.

Ehdittiin jo vahan tutustua kaupunkiin tai ehka lahinna ostoskatuun, johon Suvi jo meni sekaisin (mitahan tapahtuu kun ylihuomenna mennaan outlet-ostoskeskukseen, joka on ehka kooltaan pari neliokilometria...). Kaveltiin rantabulevardia ja ihailtiin Art Deco-tyylisuunnan rakennuksia (niin varmaan!). Aika sanattomaksi vetaa. Tosin hyvin eri tavalla kuin Costa Ricassa. Hienoa nahda nain erilaisia paikkoja.

Ai niin, ja turvatarkastuksistakin selvittiin lentoasemalla noin 45 minuutissa.

Takaisin alussa

2008-01-09T19:03:00.000-08:00

Nain. Nyt ollaan takaisin siella, mista alun perin lahdettiin - pimeassa loistavassa San Josessa. Bussimatka Cahuitasta kesti nelja tuntia. San Jose sijaitsee laaksossa, ja nakymat yli valossa kylpevan kaupungin olivat asken aikamoiset, kun tultiin vuorien yli. Bussikuski ajeli normaaliin costaricalaiseen tyyliin - taysi kahjo. Ja Suomessa puhutaan puskurissa ajamisesta tai vaarallisista ohituksista. Heh, maassa maan tavalla.
Tanaan viimeisen paivan kunniaksi tehtiin kavelyretki pitkin Cahuitan kansallispuistoa. Polku kulki rannan tuntumassa ja samalla bongattiin kaikenlaisia luontokappaleita. Aluksi Suvi vaitti kuulleensa "virtahevon" mahkintaa, jonka kuittasin koiran haukunnaksi. Osoittautuikin, etta ulisija oli paikallinen apinalaji - howler monkey. :D Muutenkin bongattiin paljon: pari muutakin apinaa (yksi yritti pollia meikalaisen repun), isoja perhosia, laiskiainen, muutama lintu ja puissa retkottavia iguaaneja.
Huomenna saadaan vahan isommat pyorat ja siivet alle. Miami. Here we come! Paikallinen valuutta loppui juuri, mutta onneksi dollareita viela odottaa lompakon pohjalla, jotta loputkin paasee kuluttamaan ostosparatiisissa.

Karibia

2008-01-08T17:09:00.000-08:00

Bob Marley, rastat, Jamaika, aurinko, shakki ja rento meininki. Siina taman paivan tunnelmat. Oltiin Puerto Viejossa - reilun kymmenen kilsan paassa Cahuitasta. Paiva valkeni hieman pilvisena, mutta taivas repesi, ja aurinko paasi helottamaan siniselta taivaalta koko iltapaivan. (Senhan saattaakin jo arvata, mita iholle kavi...?) Paiva kului muutenkin aika normaaleissa merkeissa: metsastettiin hyvia surffareita ja isoja rapuja. Surffarit olivat kaikki kokoontuneet lajaan paikallisen monsteriaallon - Salsa Bravan - luokse. Napattiin pari hyvaa kuvaa, tosin etaisyytta oli vahan liikaa. Pari uudenlaista rapuakin loydettiin. Ovat vaan pirun nopeita otuksia. Bongattiin ehka maailman siistein rasta(sa)fari, mutta ei kehdattu ottaa salaa kuvaa. :D Huomenna suomalaiset paparazzit jatkavat viimeisen rastafarin metsastysta.
Tanaan ei kaikkien yllatykseksi ole satanut - mita se sellainen on? Oli paassyt jo lahes unohtumaan, milta auringon paiste tuntuu.
Ei talla kertaa sen ihmeempaa - pianhan me siella pohjoisessa jo ollaankin!

Go Janne, Go!

2008-01-07T16:19:00.000-08:00

Hyva Ahosen Janne! Tottakai taalta kasin on taytyny seurata Suomen uutisia - ja urheilu-sellaisia.:D
Taas meni puoli paivaa matkustaessa: aamulla kahdeksalta lahto ja saapuminen Cahuitaan Karibian rannoille puoli kolmen aikaan. Ja tietenkin taas eniten aikaa meni odotteluun, kun piti odottaa muualta tulevia matkustajia. Perussetti. Tosin ennen matkaa jannitettiin, miten Suvin sekaisin mennyt maha selviaisi pitkasta ja (jalleen) pomppuisesta kyydista.
Cahuitan kyla on hyvin pieni, keskusta on kaytannossa kaksi soratieta, jotka risteavat. Kaytiin katsomassa paikallisia surffaajia, jotka taiteilivat tukka ja rastat hulmuten isoja aaltoja vastaan. Matti Nykanen takatukkansa kanssa olisi jaanyt pahasti jalkoihin. Paikallisvaesto on siis muuttanut ihon variaan tummemman suuntaan (lue alkuperaisia karibialaisia). Muutenkin kaduilla vallitsee harvinaisen rento tunnelma. Paastiin huuhtomaan varpaita Karibian meressa!
Huomenna mennaan haistelemaan viereisen kaupungin - Puerto Viejon - tuulia. Sen jalkeen alkaa homma olla taalla Costa Ricassa miltei paketissa...

Laiskiainen

2008-01-06T15:46:00.000-08:00

Taivas ei auennut tanaankaan, joten tulivuoren nakeminen taitaa jaada vain haaveeksi. Saa nahda, onko aamulla viela kirkasta... Nain ollen tanaan tehtiin sademetsakavely riippusilloilla (ja Suvin jalat tutisivat vain kerran!) oppaan johdolla. Bongattiin laiskiainen, joku apina ja monia lintuja. Tukaani piileskeli palmussa, joten sita ei paasty nakemaan - kuultiin kylla! Sadehan tietysti yllatti meidat, tosin Suvilla oli tuulitakki mukana. Molemmat kylla oltiin lopulta markia kuin uitetut koirat. Toivottavasti Karibian meren puolella alkaisi taas paistaa aurinko - ettei rusketus paase haalistumaan. :) Huomenna lahto aikaisin aamulla Cahuitaan. Mita tanaan illalla? Hmm, telkkarista tulee Simpsonit.

La Fortuna

2008-01-05T15:49:00.000-08:00

Niinhan siina sitten kavi. Canopy-tourit jaivat vain haaveeksi, kun tuuli, sade ja sumu pilasivat aikeet. Oltiin Monteverdessa tosiaan kaytannossa vain yksi paiva, kun matka Montezumasta kesti niin kauan ja tanaan tultiin jo Volcan Arenalin juurelle La Fortunaan, jotta ehditaan viela kayda Karibian rannoilla ennen paluuta Miamiin...
Sen verran paastiin sademetsan kanssa kosketuksiin, etta osallistuttiin illalla metsakavelylle oppaan johdolla. Kaveltiin polkuja pitkin taskulamppujen kanssa ja yritettiin bongata metsan elukoita. Mitaan jaguaareja tai apinoita ei nahty kovan tuulen takia, mutta hyonteisia ja muita limaisia olentoja nakyi sitakin enemman. Opas onnistui houkottelemaan tarantellan ulos kolostaan - se oli oikeasti iso ja karvainen! En haluaisi tormata siihen pimealla polulla.
Tanaan tuuli heikentyi, mutta siirtyminen oli jo varattu, joten Monteverde oli jatettava taakse. Ehka jonain paivana viela uudestaan?! Taalla La Fortunassakin olisi tosin mahdollisuus kayda Canopy-tourilla, mutta katsotaan huomenna tilannetta. Lahdettiin aamulla jeepin kyydissa vuoristoteita jarven rantaan, joka ylitettiin veneella. Loppumatka Fortunaan tultiin taas taksin kyydissa. Katevaa.
Tehtiin pieni haikkaus-reissu paikallisen vesiputouksen luokse. Vapaata pudotusta vesimassoilla noin 70 metria. Eihan se ihan Yosemiten putouksille parjannyt, mutta keskella viidakkoa sekin tuntui korkealta. Taalla hostelissa on sentaan aika loisto-olot: oma ilmastointi, TV, vessa ja kaksi jumbosankya. Ja yo maksaa 35 euroa. Ulkona uima-allas ja nakyma suoraan tulivuorelle, joka tosin talla hetkella on paksun pilviverhon takana. Toivottavasti nahdaan vuori kokonaan huomenna... Ollut vahan huonoa tuuria kelien suhteen.

Mucho viento!

2008-01-03T17:43:00.000-08:00

Toivottavasti otsikko on kirjoitettu kieliopillisesti oikein. Suomeksi se tarkoittaa: "Hyvin tuulista!". Se kuvaa hyvin paria viimeista taalla vietettya paivaa. Eilen teimme retken Montezuman lahella sijaitsevalle Isla Tortugalle, joka on tunnettu valkoisesta hiekkarannastaan ja kirkkaista snorklausvesistaan. Aamu valkeni aurinkoisena, mutta niin tuulisena, etta matkanjarjestajien piti pudottaa matkalta kahdeksan matkustajaa, jotta muiden turvallisuus ei olisi vaarantunut kovan merenkaynnin takia. Taas yhden kuoppaisen merimatkan jalkeeen saavuimme saarelle. Palmut huojuivat kuin viimeista paivaa, ja rantautuminenkin oli hankalla kovan tuulen takia. Valkoinen hiekka ja kirkas auringon paiste kuitenkin pelastivat tilanteen. Meille tarjottiin grillilounas rannalla. Hintaan kuului myos muuta naposteltavaa, juotavaa, matkat seka snorklausmahdollisuus. Kovan tuulen takia emme kuitenkaan paasseet snorklaamaan Tortugan kirkkaissa vesissa, vaan rauhallisemmalla lahdella pienen matkan paassa saaresta. Veden alla nakyi varikkaita kaloja ja korallikivia. Vesi olisi voinut olla kirkkaampaakin, mutta nahtiin sentaan jotain. Mitaan hain kaltaisia goljatiineja emme sentaan nahneet.
Tanaan karistimme Montezuman polyisen rantatien taaksemme ja tulimme Santa Elenaan, joka sijaitsee San Josesta alle sata kilometria lanteen. Olemme taalla sademetsien ja vuorten keskella aivan hirvittavassa tuulessa ja vesisateessa. Matka Montezumasta kesti kaikkiaan kymmenen tuntia, vaikka matka linnuntieta on vain noin 70-90 kilometria. Paikalliset bussit kykenivat nousemaan mita jyrkimpia maenrinteita ylos - muistuttaen ehka Rukan Kelo-rinteen jyrkkyytta! Viimeiset 30 kilometria tanne Santa Elenaan tulimme sateen kastelemaa ja liukastamaa soratieta, joka poukkoili vuorten rinteiden laitamilla. Kasittamatonta, mihin olosuhteisiin takalaiset bussit joutuvat (ja viela selviavat niista!) ottaen viela huomioon sen, etteivat ne ole aivan uusimmasta Scanian katalogista. Jos aluksi luulimme, etta matka San Josesta Jacoon oli makista, niin se ei ollut mitaan verrattuna tahan. Ollaan kuitenkin hyvissa hengen voimissa, kun asken saatiin kuivaa vaatetta ylle ja ruokaa mahaan!

Montezuma

2008-01-01T13:36:00.000-08:00

Hola!
Ollaan Montezumassa, pienehkossa kylassa Nicoyan niemimaan karjessa. Kaupungin raitilla on juuri ja juuri asfalttipinnoite, muutamia ravintoloita ja hotelleja. Tultiin tanne Jacosta veneella, jonka etukateen oletimme olevan vahintaan avomerikelpoinen. Totuus paljastui, kun rantaan tuli papan soutuvenetta hieman suurempi paatti, jossa oli noh... moottori ja pieni aurinkosuoja! Matka taittui tunnissa yllattavan suuren lahden yli aaltojen lyodessa veneen keulaan. Meita matkalaisia oli kyydissa kahdeksan ja kuljettaja. Matka ei tuntunut kuitenkaan erityisen pelottavalta (mutta Suvia jonkin verran - ylitti itsensa!), mutta peppulihakset olivat turta, kun astuttiin taas kuivalle maalle. Sen verran pomppuista kyyti oli.
Mutta itse paikka on ihana. Pieni kyla, jossa on kaikki tarpeellinen. Uusi vuosi vaihtui eksoottisissa merkeissa meren rannalla leppean merituulen puhaltaessa palmuihin. Ranta on upea; pehmeaa hiekkaa silmankantamattomiin. Hiekkarantoja erottaa pienet laavakivimuodostelmat? Viidakko nousee jyrkkia maenrinteita pitkin heti rannan tuntumassa. Pelikaanit kaartelevat rantavesien ylla ja syoksahtelevat veteen kaloja pyydystaen. Ravut konttaavat kivien valeissa ja menevat piiloon, kun niita yrittaa lahestya kuvan saamiseksi. Pura vida!

Uutta vuotta odotellessa...

2007-12-30T15:43:00.000-08:00

Viimeinen paiva Jacon rantakylassa (tai pienessa kaupungissa...) ohi. Aika kului tanaankin surffilaudan paalla seka rannalla maaten ja lojuen. Sopivan asennon loytaminen oli hankalaa, koska molemmat karsivat "pienista" palamisista. Meikalainen joutui suojelemaan hartioita, kun taas Suvi sai pitaa housua vasemman saaren paalla. Taman paivan kuva puhukoon puolestaan. Hyvaa uutta vuotta kaikille!

Jacossa edelleen

2007-12-29T15:52:00.000-08:00

Toinen paiva Jacossa takana - ja ensimmainen rannalla. Tuloksena tietenkin, etta molemmat olemme palaneita. Kapo naamasta (kuin punainen ruusu) ja Suvilla erinaisia laikkia ympari kehoa. :) Tanaan on ollut todella kuumaa ja kosteaa. Lampomittari taisi nayttaa tasan 30 astetta. San Josessa oli viileaa verrattuna mita taalla on. Iltapaivalla saatiin niskaamme trooppinen, piiskaava sadekuuro, joka ei liiemmin ilmaa silti viilentanyt. Huoneessamme ei ole ilmastointia, mutta kattotuuletin on uljas oinen pelastus. Surffasin tanaan nelisen tuntia. Jalleennakeminen laudan kanssa oli alussa hieman kankeaa, mutta iltapaivalla alkoi jo vahan sujuakin. Oltiin asken katsomassa auringonlaskua. Pilvet onnistuivat peittamaan punaisena hehkuvan mollukan - eli unelmien auringonlaskun metsastys jatkuu. Huomenna viela toinen surffipaiva ja maanantaina suunnataan veneella Montezumaan.

Jaco

2007-12-28T14:03:00.000-08:00

No niin nyt ollaan perilla ja siirryttykin jo uuteen paikkaan. Matka oli pitka ja kivinen. Miamin lento San Josehen oli ylibuukattu ja saatiin jannittaa, mahdutaanko koneeseen laisinkaan. Kaiken kaikkiaan matka kesti San Josehen sellaset 26 tuntia... Turvatarkastukset Miamin kentalla kestivat varmaan kolmisen tuntia. Oltiin aika vasyneita, kun paastiin perille. Saatiin taksikyyti paikalliselta, leppoisalta taksikuskilta, joka oli tilattu valmiiksi hostellin kautta. Itse kaupunkia ei paljon paivanvalossa nahty, mutta aika kumpareista maasto oli! Tana aamuna otettiin taksi bussiasemalle ja tultiin bussilla meren rannalle Jacoon. Tiet olivat kuoppaisia ja kiemuraisia, mutta sehan ei kuskin vauhtia haitannut. Yllattavan vuoristoista, valilla saatiin katsella maisemia pilvista. Taalla on hyvin kosteaa ja kuumaa. Aurinko pysy kaytannossa tanaan piilossa, mutta silti oli melkein 30 lamminta. Tyon alla on valtavia rakennustyomaita rannan ymparistossa. Huomenna alkaa aaltojen metsastys! Aikaero vahan viela tuntuu, mutta eikohan huomenna olla jo tottuneita.

H-hetki huomenna!

2007-12-26T03:34:00.000-08:00

Huomenna koittaa lähtö. Perhoset pyörivät mahan pohjassa - jännittää oikeasti. Joulu on mennyt nopeasti toisaalta suk(k)uloidessa ja toisaalta odottaen matkaa. Aamulla aikainen herätys, kun kone lähtee puoli kahdeksan maissa. Onneksi koneessa voi nukkua, ehkä...

Reissua odotellessa

2007-12-14T09:23:00.000-08:00

No niin. Tänään sain aikaiseksi rekisteröidä tämän tulevan reissublogin. Kova odotus on jo. Saa nähdä, miten pystyy nukkumaan seuraavat pari viikkoa. Hassua ajatella, että tästä kahden viikon kuluttua nautitaan aalloista toisella puolella maailmaa surffaten. Kuvia laitellaan sitä mukaa paikan päältä, miten kuvia saadaan ladattua koneille. Odotettavissa on kyllä aikamoinen seikkailu!:D