Lähdettiin reissuun kolmen lääkistaistelijan voimin. Messissä olivat itseni lisäksi Tine ja Timo. Menomatka oli pitkä ja kivinen. Startattiin auto Tukholmasta puoli kymmenen maissa ja otettiin suunta Helsingborgiin. Ajomatka Ruotsin läpi sujui hyvässä säässä eikä teissäkään ollut vikaa - vajaasta 600 kilometristä sujuteltiin moottoriteitä yli 500 kilometriä. Tiukalla sotilaallisella aikataulukurilla saavutettiin ensimmäinen lauttaosuus ajoissa. Matka jatkui Tanskan läpi tälle maalle sopivassa ilmassa - vettä tuli koko läpiajomatkan solkenaan. Myös pimeys ja eteläeurooppalainen ajotyyli hankaloittivat ajoa. Tanskan lautalle tultaessa auto jälleen suoraan laivaan, joka lähti liikkeelle saman tien. Taidettiin olla ainoa henkilöautomallinen ajoneuvo. Yötä myöten ylitettiin Saksanmaa. Otettiin kahden tunnin tirsat eteläsaksalaisen bensa-aseman pihalla, autossa tietenkin. Kyllä pieneen Golfiinkiin mahtuu hyvin nukkumaan kolme raavasta miestä kamoineen kahden kuukauden reissua varten. Seuraavana päivänä saavuttiin perille Zillertaliin hieman ennen puolta päivää 26 pitkän tunnin jälkeen.
Kaksi viikkoa on nyt kulunut. Tänään saatiin ensimmäinen lumisade, joka oli ylipäänsä alueella ensimmäinen tammikuun loppupuolen jälkeen. Johan sitä oli jo odotetukin. Puuteristressi laukesi tänään ainakin hetkeksi. Vaikka pohjat olivat kovat kirkkaan auringon paisteen ja jäisten öisten jälkeen, pehmeiden käännösten saaminen kahden viikon odotuksen jälkeen nostivat hymyn kaikkien laskijoiden huulille. Mitään parasta laskua ei tänään tarjottu, mutta olihan tämäkin jo parempi kuin ei mitään.
Aiemmat kaksi viikkoa ovat kuluneet rinteitä laskien. Samalla on tutkiskeltu hyviä puuteripaikkoja. Aamuisin meinaa tulla kiire hissien ala-asemalle ennen laskijaryntäystä, joka aiheuttaa harmaita hiuksia kaikkien ihmisten tunkiessa samaan aikaan samaan paikkaan. Klaustrofoobikolle kova paikka. Paikallisella jonotustyylillä eli kyynärpäät edellä täyttäen jokaisen tyhjän tilan selviää "jonottamisesta" suhteellisen nopeasti. Jonoa alkaa kertyä jo hissien auetessa puoli yhdeksän aikaan.
Pandarajojen kehitysprosessi alkoi hyvin auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta lähes koko ensimmäisen viikon. Alkupäivinä saattoi jopa evästauolla paistatella hangella ilman paitaa. Kirkkaus toi toki mukanaan sen, että rinteet pehmenivät nopeasti päivän edetessä. Viimeinen lasku hissiasemalle ennen laaksoon laskeutumista tarkoittikin varovaisia käännöksiä kaikkien tuhansien laskuturistien lanattua rinteisiin puolen metrin kokoisia lumikinoksia. Tämä tarkoittikin useille laskijoille kaatumisia ja varmastikin murtumia - pahimmassa tapauksessa helikopteripelastusta suoraan rinteestä sairaalaan. Helikopterin roottorien pörräys pään yläpuolella ei olekaan mikään harvinainen ääni näillä leveysasteilla. Isoimman ongelman tässä asiassa muodostavat lähes laskutaidottomat lanaajat, jotka laskevat itselleen liian haastavia rinteitä. Useimmin kyseiset henkilöt ovat kotoisin hieman vuorettomimmista Euroopan maista nimiä mainitsematta. Tanskalaiset, hollantilaiset, britit - joita muuten täällä riittää. Ups. Noh, stiplu tuli jo.
Lähipäivinä on tarkoitus nauttia tuoreesta lumesta mahdollisimman paljon. Kannattaa vain tietää, missä kannattaa laskea - ja välttää suurimpia turistilaumoja. Lumisadetta on luvattu lisää loppuviikolle, mikä tietää toivon mukaan lisää riemunhuudahduksia metsiköissä tai rinteillä. Auringonkin on lupailtu vilahtelevan paikka paikoin, mikä tarkoittaa enemmän valokuvausta ja parempaa näkyvyyttä ja valoa. Nyt lopettelen reissulla tutuksi tulleen Scooterin erään haastattelun sanoin, checkii!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti