Ups and downs

Eihän se Kühtain reissu mennyt ihan putkeen. Aamu alkoi hyvässä säässä auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Moottorimarssi kesti puolisen toista tuntia. Innsbruckista matkaa kertyi 35 kilometriä ja vertikaalinousua 1400 metriä. Nousua ei tosin juurikaan huomannut, kun serpentiiniä ei ollut lainkaan. Tasaista nousua koko matka.
Kühtain kylä sijaitsee reilun 2000 metrin korkeudella. Autosta noustessa kylmä viima viilsi kasvoja, mutta oikealla pukeutumisella ei ongelmiin törmätty. Aluksi laskettiin eri rinteitä ja tutustuttiin alueeseen. Pian löytyikin pieni mukava metsikkö, jota alettiin laskea innokkaammin. Ensimmäisen filmausrundin lopuksi Tine laski mäen alas ja kaatui tasaisella alustalla hirvittävin seurauksin. Peukalo jäi sauvan alle. Lähdettiin kävelemään takaisin hissin ala-asemalle, mutta turvotus ja kipu saivat meidät epäilemään peukalon murtuneen. Noh, Timon kanssa jatkettiin vielä pari laskua, kun Tine lähti etsimään kylästä lääkäriä. Tunnin kuluttua tuli soitto; peukalo oli murtunut kolmesta eri kohdasta, mikä tarkoitti laskukamojen pakkaamista ja ajoa takaisin Mayrhofeniin lisätutkimuksiin. Oli selvää, ettei laskeminen enää kipsatulla peukalolla onnistu, joten jäätiin vain odottelemaan, milloin on Tinen aika pakata kamat ja palata Suomeen.

Kaikesta huolimatta laskemista on jatkettu samalla intensiteetillä muin voimin ilman Tineä. Onhan se todennäköistä, että jos kolme kaverusta ovat lähes seitsemän viikkoa laskemassa, jotain haavereita tapahtuu.

Perjantaina tehtiin päiväretki Rastkogel-vuorelle (2762 m). Huikaisevien näkymien siivittämänä laskettiin alemmas Alppipelloille. Sieltä jatkettiin skinnailemalla peltojen poikki Möslin kylään, josta otettiin bussi takaisin hiihtokeskukseen. Aurinko kunnioitti taas läsnäolollaan, ja lämmintä riitti. Tauolla sai jopa otettua rusketusta ilman paitaa. Eilen tehtiin retki Zillertal Arenalla sijaitsevalla Köningsleitenille (2316 m). Alun pehmeä rinne muuttui alempana auringon paisteen ja yöpakkasen vaikutuksista kovaksi korppukentäksi, jonka laskeminen vaati jerkkua koko alavartalosta. Laakson pohjalla ylitettiin pieni, soliseva joki leveää tukkia pitkin, jonka jälkeen matka jatkui taas suksilla skineillä hiihtäen. Paluureitti kulki jälleen peltojen poikki vaellusteitä laskien - tosin, kun etelärinteellä oltiin, lumi oli sulanut kokonaan monesta kohtaa, mikä tarkoitti välillä suksien poisottamista ja kävelyä. Alas päästiin kuitenkin ilman hankaluuksia. Kellokin läheni hissien sulkemisaikaa, ja piti pitää haipakkaa, jotta ehdittiin autolle ennen kuin hissit lopettivat pyörimästä. Aika meni sen verran tiukille, että piti käyttää hieman saksan kielen taitoja, jotta saatiin hissimieheltä anottua vielä yksi viimeinen hissinousu. Säästyipähän ainakin taksirahat.

Tänään löydettiin tutusta Zillertalin bowlista yltäkyllin hyvää laskettavaa. Paikka on hieno siinä mielessä, että hissillä pääsee ylös, jonka jälkeen lasketaan alas. Bowlin pohjalla skinit suksien pohjaan ja vartin kiipeäminen takaisin hissin ala-asemalle ja taas ylös. Pohjoiseen viettävä rinne ja korkeus noin 2000 metrissä tarkoittaa sitä, että lumi pysyy pitkään pehmeänä. Plussana on vielä metsäisyys, mikä vähentää lumivyöryvaaraa olennaisesti. Paikka sijaitsee myös isompien vuorten suojassa, joten tuulestakaan ei tarvitse kärsiä. Kuvapäivitystä on tarjolla ainakin facebookissa. Kotimme netin hitauden takia kuvien lataaminen blogiin vie niin paljon aikaa, että nähtäväksi jää, paljonko kuvia tänne saadaan. Ainakin omalta koneeltani sitten reissun jälkeen.